20.5.13

Hanketyöskentely Vanhusten viriketoiminta 2012-2013

Hanketyöskentely on osa sairaanhoitajaopiskelijoiden tutkintoa. Ideana on, että opiskelijat valitsevat oman hankkeen, suunnittelevat toteutuksen projektin muodossa ja minkä jälkeen toteutavat sen käytännössä ja raportoivat siitä. Jenni Huikarinen, Maria Rajala ja Teija Virolainen valitsivat aiheekseen vanhusten viriketoiminnan. Hanke lähti liikkeelle syksyllä suunnittelutyöllä, missä päätettiin, että toteutuspaikkakohteina olisivat Nekalan päiväkeskus, Tammelassa sijaitseva Kullervo sekä Rauhaniemen vuodeosastot.

Huolellisen suunnittelun ja projektinhallinnan jälkeen toteutustyö lähti käyntiin. Ensimmäinen virkistystoiminta tapahtui Kullervon päiväkeskuksessa 28.11.2012. Asiakkaina toimivat sairauden alkuvaiheissa olevia muistisairaita henkilöitä. Päivä alkoi esittelyllä, suuunnittelun selostamisella, jonka jälkeen seurasi 10 minuutin tuolijumppa. Tämän jälkeen vuorossa oli kollaasien askartelu aiheesta "Oman elämäni tärkeitä asioita", jota seurasi bingokierros, tanssiesitys ja levyraati. Päivän lopuksi opiskelijat kiittivät päivästä asiakkaita ja henkilökuntaa sekä pitivät loppupurun päivän tapahtumista.

Seuraava virkistyspäivä ajoittui 30.11.2012 Nekalan päiväkeskuksessa. Asiakkaina toimivat kotihoidon vanhusasiakkaat, joilla oli jonkinasteisia muistisairauksia tai liikuntakyvyn vaikeuksia. Päivän ohjelma oli samantapainen kuin edellisenkin päivän, mutta lisäksi pelailtiin sanapelejä, arvoituksia ja sananlaskuja ja osallistujat olivat muutenkin aktiivisempia. Palaute oli myös erittäin positiivista.

Kolmas virkistyspäivä vietettiin Rauhaniemen sairaalan kolmella eri vuodeosastolla. Sairaala tarjoaa lyhyt- ja pitkäaikaista sairaalahoitoa, tutkimus- ja kuntoutuspalveluja kahdeksalla sairaalaosatolla. Tapahtuma alkoi 8.2.2013 aamulla, josta opiskelijat suuntasivat omille osastoilleen. Virkistystoiminnat toteutettiin potilaiden voimavaroja huomioimalla ja ohjelmaan kuuluivat muun muassa muistelut, keskustelut, runojen lukeminen ja vanhojen laulujen kuunteleminen.

Opiskelijat ylistivät pääasiassa hanketta. Jokaisessa paikassa oli erilaisia tilanteita ja palaute oli hyvin positiivista. Lisäksi juuri tuontapainen aktiviteetti on toivottua, koska yleensä varsinkin vuodepotilaat jäävät huomiota vaille ja tämänkaltainen toiminta on tervetullutta. Hyviä puolia sai siis paljon ongittua esille ja ainoana huonona puolena tuli ilmi, että projektista olisi voinut saada enemmän kuin kaksi opintopistettä työmäärään nähden.

Hanketyöskentelyryhmä




1 kommentti:

  1. Hienoa että tämänlaista toimintaa järjestetään! Molemmille osapuolille varmasti antoisa kokemus.

    VastaaPoista